Tervalta tuoksuva kahvila,

                      kadulla puhkeaa käsiä joka suuntaan,

                      rahaa tai ruokaa,

                      elävältä haudattuja juuria.

 

Vanhat mustelmat näkyvät vielä kasvoilla,

silmistä avautuu hukkuneet päivät, kuoleva kaupunki,

 

                      krapulaverhoja,

                      tyynyn alla puukko,

                      sängyn alla koppakuoriaiset.

---------------------------------------------------------------------------

 

Yritän jäljitellä työtä, ajatusta tehokkuudesta,

   täsmälliset asiat, ulkopuolinen yhteiskunta

   mielenhäiriötä vain.

 

Elänkö jotain toista aikaa, puuaikaa, uniaikaa, ajatonta,

minulla ei ole kiire minnekään.

 

En epäröi, olen keskeneräinen, luonnollinen, vaiti,

   normien mukaan traaginen.

                      Pitääkö tiedostaa, sopiiko olla sopimaton?

                      Kuka päättää?

 

Mistä sitä tietää, mihin suuntaan aika huomenna kulkee.

----------------------------------------------------------------------------

 

Jokainen vanha nainen kertoo minulle samaa tarinaa:

                         pitää katsoa silmiin, ei huuliin, silmiin!

 

Ja jos joku kysyy, mitä kuuluu, ei pidä vastata totuudenmukaisesti.

Kuuluu sanoa ihan hyvää, ehkä vähän väsyttää.

 

Sain kuulla, että kasvojeni mittasuhteet ovat väärin tehdyt.

                                            Ongelma ei ole hävinnyt.

 

Siitä olen kätevä, että minulla on vain yhdet kasvot,

mikä tahansa päivämäärä

eikä nimikään ole välttämätön.

Kookosriipus helmien ja rautalangan kera.

Simpukasta, rautalankaa ja hopeanvärisiä lehtiä. Näistä tuli myös riipuksia.

Laavakivikoru.

Metallihelmiä ja lasisarvia.

Toisenlaiset laavakiviriipukset.

Tasoiteltu minua ei ole ikinä,

                      huitaisten vain kasattu ihmisenoloiseksi,

                      sormet lepattaa, nousen pian lentoon.

Kehoni on monimielinen kommuuni,

     gessoa ja junalippuja,

          huutavaa eskapismia, kuin pian

                      sukupuuttoon kuolevaa.

 

Oikeasti: metsä on tuttu,

                 kylmä on tuttu,

                 kaukaisuuden laidoilla bussit, tuttua.

------------------------------------------------------------------------------------

 

Kulje kaupungista toiseen,

                      varo liian luisia miehiä

                      ja aukeita täynnä naakkoja.

Slummin sisältä kuuluu laulua ja lapsia,

     toisella puolella haavoja ja keittiöitä,

lapsenrunoja, muunkirjoitusta, suopappeja,

                                            depersonalisaatio päihdyttää.

 

Kasvoilla ei ole merkitystä,

                      niiden kurittomilla viivoilla,

eikä oikeastaan päivilläkään sen enempää.

1.9.09

Psykiatrini sanoi:

                      empaatit kärsivät aina eniten.

Loppujen lopuksi yksikään lapsistani

                                ei syntynyt elävänä,

     unohdin leikit,

                      naksauttelin neuroottisesti sormiani,

                      olin hirvittävällä tavalla vääristynyt.

                                            (kauniit ja halvaantuneet)

 

Koska te synnytätte vain täydellisiä lapsia,

                      tärkein tehtävänne on

                                            tehdä ajalle

                                            väkivaltaa.

-----------------------------------------------------------------------------

 

Paljasta alaston ruumiisi,

                      autismi ja valheet.

Paljasta, miksei kukaan osannut

                      rakastaa yhtä hyvin,

                      ei rakentaa toisia todellisuuksia.

Nuku minua vasten,

     hidastu minua varten,

                      piirrä kasvoihini syvempi ilme,

                      karvoihin vain puolitotuus.

 

                                            Kuljen vanhoja polkuja,

                                            sinusta sade kuulostaa aina samalta.

 

Piirrän hiekkaan varpaidesi painaumia,

                      piirrän meren,

                                            joka vie kuvasi pois.

--------------------------------------------------------------------------------

 

Iltahämärässä kävelin kapeat kujat,

     istuin satamassa aamuun asti.

                      Paikallisten kieltä en koskaan oppinut.

 

                                            Täällä naisilla on jumalten katse,

                                                                 eläinten vaistot

                                                                 ja kevyet luut,

 

opettivat: merenpohjan virtaus syntyy

                                            huokauksista,

                      maan muisti on loputon,

                                            puolivarjon kaltainen.

 

Puristan laavakiveä taskussani,

                      seuraava kalastajalaiva ottaa minut mukaansa.

27.7.09

Havahdun puutaloihin, tuuleen

     vaatteissani, vastaheränneeseen tuoksuusi.

                      Ylimielinen sivistyneisyytesi on ärsyttävää.

 

Katseet ovat muuttuneet

                      vaivihkaa tahmeiksi,

                      olemme eksyneet nimettömien kaupunginosaan.

Suloiset piilopaikat, tunnelit täynnä tanssia.

Täällä sataa aina.

 

     Salaa ahdistus, muinaiset etiäiset,

                      täällä ei kanneta huolta menneisyyksistä.